Rovaniemi | Kemi-Tornio | Kuusamo 


Jakeluohjeet jakelutyöstä kiinnostuneille ja palveluksessa oleville jakajille

Tuotteiden toimitus

Kuljettaja toimittaa jaettavat tuotteet kotiisi/muuhun sovittuunpaikkaan yleensä yhdessä tai kahdessa erässä. Kun Sinulle on toimitettukaikki jakelun tuotteet, jättää kuljettaja Sinulle lehtien ja mainostenväliin lähetteen, josta selviää mitä lehtiä ja mainoksia piiriisi kuuluu jakaa. Tarkista että sinulle on toimitettu oikeat tuotteet ja oikea määrä tuotteita. 

Täsmääkö tuotteiden määrä?

Jos Sinulta puuttuu joitakin tuotteita, niin soita toimistoon jakysy ohjeita. Pyrimme toimittamaan puuttuvat tuotteet. Voit halutessasijakaa niin pitkälle kuin täysiä nippuja riittää ja lisätoimituksensaavuttua jaa ne niihin laatikoihin joista ne jäivät puuttumaan, muttasoita ensin !

Jos Sinulle jäi paljon ylimääräisiä tuotteita, soita toimistoon jailmoita asiasta, sillä vastaava määrä voi puuttua toiselta jakajalta.

Mitä tehdä, jos lehtiä ja mainoksia ei ole tuotu?

Soita heti meille. Älä odota jakelupäivän iltaan, silläautonkuljettaja on esimerkiksi voinut erehtyä osoitteessa. Ajoissatehty ilmoitus pelastaa tilanteen ja tuotteet saadaan jaettua ajallaan.

Lajittelu

Jakelussa on lähes aina useita erilaisia tuotteita. Tuotteet tuleelajitella ennen jakelun aloittamista. Kun lajittelu on tehtyhuolellisesti se helpottaa jakelun suorittamista, pudotat vain yhdenvalmiiksi lajitellun nipun jokaiseen laatikkoon/luukkuun. Suunnittelelajittelusi etukäteen !

Lehtien ja mainosten lajitteluun kuluu usein aikaa enemmän kuinjakeluun, varsinkin alkuvaiheessa lajittelu saattaa tuntua vaikealta,mutta opit nopeasti käsittelemään mainoksia nopeammin.

Milloin lehdet ja mainokset on jaettava?

Viikossa on kaksi jakelupäivää, pääsääntöisesti keskiviikko jalauantai. Joidenkin pyhäpäivien osuessa jakelupäiväksi, saattaajakelupäivä muuttua esim. edelliseksi arki-illaksi tai seuraavaksiarkiaamuksi. Jakelupäivän muutoksista ilmoitetaan etukäteen.

Keskiviikon lehdet ja mainokset on jaettava keskiviikon aikana.Etukäteen tuotuja mainoksia ei saa jakaa ennen keskiviikkoa kuinerikoisluvalla, vaikka tuotteita olisi samassa jakelussa erityisenpaljon.

Lauantain lehdet ja mainokset on jaettava lauantaina. Vaikkasaisitkin kaikki tuotteet hyvissä ajoin ennen jakelua esim. torstaina,et saa aloittaa jakelua ennen määräaikaa.

Älä jaa liian aikaisin, sillä

* Ihmiset menevät ostamaan tarjoustavaroita liian aikaisin ennen tarjousten voimassaoloa

* Tarjoustavaroita ei välttämättä ole vielä liikkeessä

* Kassakoneiden koodausta tarjoushinnoille ei vielä ole tehty

* Suoramainoksen teho putoaa - ihmiset unohtavat tarjouksen

 

Älä jaa liian myöhään, sillä

* Liike menettää myyntituloja

* Tarjoustuote jää kaupan hyllylle myymättömänä

* Piirisi asukkaat jäävät ilman tarjoustuotetta, koska tarjouksen voimassaoloaika on ohi tai tuote on loppunut

* Tärkeä tiedote jää asukkailta saamatta tai tulee liian myöhään

Väärään aikaan jaetut tuotteet aiheuttavat paljon puheluita jaylimääräistä työtä toimistossamme. Myös yrityksemme maine kärsii javoimme menettää asiakkaan. Joudumme lisäksi korvausvastuuseenasiakkaalle huonosti tehdystä työstä.

Jakelualue eli -piiri

Ensimmäisen jakelunkerran mukana sinulle toimitetaan jakelukartta.Tutustu huolellisesti saamaasi piirikarttaan. Karttaan on merkittyjakelupiirisi rajat. Kaikki rajan sisäpuolella olevat talot, ovet japostilaatikot kuuluvat jakelupiiriisi. Myös kaikki rajatulla alueellasijaitsevat yritykset kuuluvat jakelupiiriisi, yrityksiin jaetaan vainosa tuotteista, joillakin alueilla ei yrityksiin jaeta laisinkaan.

Piirirajaa ei saa ylittää, koska silloin jaat samoihin osoitteisiinnaapuripiirin jakajan kanssa ja omat mainoksesi loppuvat kesken. Jospiirin raja kulkee tietä pitkin, jaat vain sen puolen tiestä mikä onrajan sisäpuolella.

Jos kartta on mielestäsi epäselvä, etkä ole varma jakelupiiristä,soita ja kysy jakeluyhtiön toimistosta ohjeita ennen jakelunaloittamista.

Pidä kartta mukanasi, kunnes opit piirisi rajat ulkoa. Ilmoitatoimistoon, jos alueellasi tapahtuu muutoksia, esimerkiksi rakennetaanuusia taloja. Jos piirissäsi on erityistä huomiota vaativia asioita onnäistä maininta jakajalähetteessäsi.

Jakelun aikana

Jakajalähetteessäsi saattaa olla merkintöjä huomioitavistaseikoista. Ota se ja piirikartta mukaan jakeluun. Vaikkapostilaatikossa on kaksi nimeä, jaetaan siihen vain yhdet mainokset.Jos postiluukussa on teksti "Ei mainoksia" tai "Ei Ilmaisjakelua",näihin osoitteisiin ei jaeta.

Laita mainokset kokonaan laatikkoon/luukusta sisään !

Varo istutuksia ja nurmikoita ! Älä jätä pakkausnaruja tai muoveja portaikkoihin ! Älä sotke painomusteisilla käsillä seiniä !

Ylijääneet tuotteet

Jos Sinulle jää ylimääräisiä lehtiä tai mainoksia jakelun tehtyäsi,älä heitä niitä roska- tai jätepaperilaatikoihin. Asukkaat saattavatluulla, ettet olekaan tehnyt työtäsi ja ilmoittavat asiastajakeluyhtiöön ja/tai lehti/mainostaja asiakkaallemme. Jos yhtä lehteätai mainosta jää yli 10 kpl ylimääräisiä, ilmoita siitä meille japalauta ne heti seuraavan ajon yhteydessä pakattuna muovipussiin taitiukasti sidottuna narulla, ja laita lappu jossa lukee "Palautus" nipunpäälle. Älä jätä ylimääräisiä tuotteita rappuun lojumaan.

Jakeluntarkastus

Sinun työhösi kiinnitetään huomiota. SSM Jakeluryhmä toteuttaavaltakunnallisesti alueellisia tarkastussoittoja. Jakelua seurataanmyös mittauspisteiden kautta Internet-paneelilla toteutetullajakeluseurannalla. Myös alueelliset jakeluyhtiöt tekevättarkastussoittoja varmistaakseen tuotteiden oikea-aikaisen jakelun.Asiakkaat ja kotitaloudet seuraavat tarkasti jakelun toimivuutta jaantavat jakelusta palautetta herkästi.

Korvausvelvollisuus

Tahallisesta tai törkeästä huolimattomuudesta johtuvastalaiminlyönnistä tai tuotteen tuhoamisesta joudut korvausvelvolliseksija se on riittävä peruste työsuhteen purkamiseen.Korvausvelvollisuutesi saattaa muodostua moninkertaiseksi ansioihisinähden.

Hyviä vinkkejä

Kerrostalojakeluissa voit jättää jakelulaukkusi alakertaan ja ottaa mukaasi vain rappuun menevän määrän tuotteita..
Hissitaloissaaloita ylhäältä: on helpompi kulkea portaita alaspäin. Hissittömissäkerrostaloissa aloita alhaalta: portaita noustessa nippujen määrävähenee koko ajan ja kerrosten välillä tulee pieni keskeytys.

Lomat

Kun haluat pitää lomaa, ilmoita ajoissa, vähintään kaksi viikkoaaikaisemmin loman kesto. Mikäli Sinulla on sijainen, ilmoita meillehänen nimensä ja osoitteensa.

Vakuutus

Työsuhteesi perusteella jakeluyhtiösi huolehtii vakuutusturvastasi.

Sairastuminen

Mikäli et sairastumisen vuoksi voi hoitaa jakotyötä, ilmoita asiastameille mahdollisimman hyvissä ajoin ennen jakelua, että ehdimme hoitaaSinulle sijaisen.

Työsuhteen päättyminen

Kun haluat lopettaa jakamisen, ilmoita siitä mahdollisimman ajoissa toimistoon, vähintään yksi kuukausi aikaisemmin.

Palkan maksaminen

Tarvitsemme palkanmaksua varten verokorttisi ja tilinumerosi.Verokortin saat verotoimistosta. Jos olet koululainen tai opiskelija,varmista että saat opiskelija verokortin, jolla voi ansaita ilman veroanoin 2100 euroa vuodessa. Lähetä verokortti yhdessäjakajasopimuskaavakkeen kanssa meille mahdollisimman nopeasti, jottasaisit palkkasi ajallaan.

Palkkatuloista pidätetään iästäsi riippuen lakisääteiset pidätykset seuraavasti:

  • - Yli 17-vuotiailta pidätetään työttömyysvakuutusmaksu 0,20 % palkkasummasta.
  • - Lisäksi yli 18-vuotiailta pidätetään TaEL-/TEL-eläkemaksu 4,30 % palkkasummasta. Yli 53-vuotiailta TaEL/TEL-pidätys on 5,40 % palkkasummasta.
  • - Alle 17-vuotiailta, joilla on opiskelijaverokortti ei siis peritä mitään pidätyksiä vuonna 2009 (n 2.100 euron vuosiansioon saakka).
  • - Lisäksi palkastasi pidätetään mahdolliset verot.

 

Tilipäivä on kuukauden 7.päivä. Silloin maksetaan kaikki edellisenkuukauden jakelut. Esim. 7. syyskuuta saat palkan jakeluista, jotka onsuoritettu elokuun aikana (eli 01.08. - 31.08 välisenä aikana).Lokakuun 7. päivä maksetaan kaikki syyskuun aikana suoritetut jakelut.

Alussa jakelutyö on hitaampaa

Aloittaessasi jakelutyötä Sinun on hyvä tietää ja muistaa, ettäaluksi sinulla kuluu työhön huomattavasti enemmän aikaa kuin työnopittuasi. Mainosten lajittelusta tulee pian rutiinia ja opitkäsittelemään niitä nopeasti. Ensimmäisillä kerroilla myös jakeluunkuluu aikaa jatkoa enemmän, koska joudut aluksi opettelemaan piirinrajat ja suunnittelemaan jakoreitin.

Toivomme, että viihdyt hyvin jakelutyössäsi

Autamme mielellämme kaikissa jakeluun liittyvissä asioissa, joten tarvittaessa soita rohkeasti!



SSM Jakeluryhmä 2009 - Valtakunnallinen suorajakelun osaaja Suomen Suoramainonta Tulosta sivu